Vloggaaja Tuure Boelius viettää välivuotta ja pohtii miten koulu ohjaa jatko-opintoihin. Tuure haastaa unohtamaan sukupuoliroolit ja miettimään mikä ihmiselle on paras duuni. Tuuren kokemukset pohjautuvat kouluelämään Porista. Tuuren videon lisäksi alla aihetta pohtii kirjoituksellaan myös helsinkiläinen 19-vuotias mies.
Puheenvuoro: Asiat eivät muutu itsestään
Olen 19-vuotias helsinkiläinen, kahteen vähemmistöön kuuluva nuori mies. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat olleet minulle selviä jo peruskoulusta asti – haluan työskennellä viestinnän parissa. Hakeuduin lukiosta valmistuttuani töihin viestintätoimistoon saadakseni kokemusta alalta ennen jatko-opintojen aloittamista. Tarkoituksenani on lähteä ammattikorkeakouluun opiskelemaan viestintää.
En ole ikinä kokenut, että minua olisi painostettu tekemään jokin tietty uravalinta ominaisuuksieni tai sukupuoleni takia. Olen kylläkin kuullut tällaista erityisesti pienemmillä paikkakunnilla asuvilta tutuiltani. Paikallisten opinto-ohjaajien ja muiden aiheeseen liittyvien avainhenkilöiden tulisi kertoa laajemmin ja enemmän erilaisista aloista sekä myös ei-lähipaikkakunnilla sijaitsevista opiskelumahdollisuuksista. Pääkaupunkiseudulla asuvat ystäväni ovat olleet hyvinkin tietoisia erilaisista koulutusmahdollisuuksista.
Boelius mainitsee videolla tekstiilityön kiinnostaneen häntä teknistä työtä enemmän. Häntä oli silti, ilmeisesti sukupuolensa takia painostettu vaihtamaan tekniseen työhön. Minusta on erittäin väärin kohdella toista henkilöä olettamusten tai mahdollisten stereotypioiden pohjalta, tietämättä kuka hän oikeasti on ja mitä hän haluaa. Yläasteaikainen paras ystäväni halusi valinnaiseksi teknisen työn. Hän oli suurimman osan ajasta ryhmän ainoa naispuolinen henkilö. Olen todella ylpeä, että hän kuunteli itseään ja uskalsi tehdä valtavirrasta eriävän valinnan.
Kuten jo aiemmin mainitsin, kuulun kahteen vähemmistöön. Minua kiusattiin ala-asteella ihonvärini takia. Vielä pahempaa siitä teki myös koulun ulkopuolelle ulottuva syrjintä. Olen saanut jopa tappouhkauksia. Tämä kaikki tapahtui jo koulupolkuni alussa, jonka jälkeen ajattelin, että onneksi se on ohi. Työelämään astuessani huomasin kuitenkin, etteivät nuo asiat ole kadonneet mihinkään – muutamassa entisessä työpaikassani asiakkaat ja työkaverit olivat hyvin skeptisiä ihonväriäni kohtaan.
Olen joutunut kohtaamaan ennakkoluuloja entisissä työpaikoissani sekä koulussa myös seksuaalisen suuntautumiseni takia. Moni ystäväni kuuluu seksuaalivähemmistöihin ja he ovat kertoneet samaa. Miksi yhteiskunnassamme oletetaan lähtökohtaisesti kaikkien olevan heteroja? Harvoin kuulee heteroseksuaaliksi oletetulta kysyttävän, onko hän hetero? Sen sijaan seksuaalivähemmistöjen edustajien odotetaan monesti “tulevan kaapista”, joka ei mielestäni ole millään tavalla reilua. Jokaista ihmistä pitäisi ajatella lähtökohtaisesti vain henkilönä.
On aivan totta, ettei pitäisi olla eri sukupuolten, vähemmistöjen tai muiden ryhmien ammatteja. Sama pätee myös muun muassa harrastuksiin ja koulutukseen. Valitettavasti tämä jaottelu on kuitenkin todellisuutta. Nämä asiat eivät muutu itsestään, kuten Boelius osuvasti sanookin. Ja aivan kuten hän, yritän myös itse edistää muutosta omalla esimerkilläni. Jokaisen tulisi kuunnella itseään sekä opiskella ja tehdä töitä alalla, joka oikeasti kiinnostaa. Muiden taholta tulevat mielipiteet voivat antaa hyviä kuin myös huonoja ideoita. Tärkeintä on silti seurata omia intressejä ja kuunnella sydäntään. Toivottavasti ihmiset ymmärtävät tämän ja oppivat suhtautumaan erilaisuuteen rikkautena.
Kirjoittaja on 19-vuotias viestintäharjoittelija, joka haluaa tehdä maailmasta paremman paikan kaikille.
